Rodun historiaa


(Lähde: Fjordhesten – menskevennen av Arve Bakken, Jon Hegdal, Helge Sunde)

Vuonohevosia on jalostettu Norjassa vähintään 2000 vuotta. Kun villihevoset oli kesytetty, järjestettiin hevostaisteluita.

Oritaisteluita ja juhlaperinteitä

Taistelut pidettiin taistelukuopissa. Kuoppiin johdettiin pari tammaa. Tammat oli kytketty kiinni kiveen. Oriit vietiin kehään pareittain. Miehet, jotka veivät oriit kehään, ajoivat niitä seipäällä eteenpäin tai ajoivat pois vastustajan jos oma ori oli pelkuri ja halusi lopettaa. Heillä oli keppi toisessa kädessä tukeakseen hevosta, kun se nousi ylös toista vastaan. Oriit taistelivat siihen asti, kunnes toinen kaatui kuolleena maahan. Vain vahvimmat ja sitkeimmät oriit selvisivät. Tällä tavalla valittiin siihen aikaan jalostusoriit.

Juhla-aikoina oritaistelut olivat osa elämäntyyliä ja perinteitä. Vallassa olevilla ihmisillä oli taisteluoriita ja aina meidän päiviin asti kerrotaan tarinoita taisteluoreista ja eri kartanoiden oriomistajista. Taisteluoriit olivat niin korkealle arvostettuja, että niillä oli omat tallit. Ennen kuin päälliköt söivät lihaa piti oriiden taistella. Kun kuninkaat ja suurmiehet kerääntyivät käräjille eri puolilla maata, oli heillä taisteluoriit mukanaan. Käräjien päätyttyä jatkettiin hevoskäräjin ja leikein. Parhaan oriin omistaja oli arvostettu ja tunnettu. Myös kateus kukoisti. Keskiajalla oritaistelut pidettiin erityisinä juhlapäivinä – kevätkylvön jälkeen, lakikäräjäpäivän jälkeen, juhannuksena ja karjan tultua kesälaitumilta Bartolomeuksen päivän aikaan ja siitä eteenpäin joka lauantai eri puolilla maata koko syksyn ajan: kuten Mikaeli:n päivänä, Mårten:n päivänä ja jouluna.

Oritaistelut päättyivät, kun papisto ei pitänyt viinasta ja tappeluista, jotka kuuluivat tapahtuman kuvaan. Eräillä paikkakunnilla oritaistelut päättyivät vasta 1800-luvulla.

Oriiden voima, sitkeys, jäntevyys ja hyökkäystahto ratkaisi taistelut. Vaikka tämä ei ole sitä mitä me tänä päivänä ymmärrämme jalostuksella, on tärkeää ymmärtää, että se (hevos)materiaali, joka meillä oli ennen nykypäivän vuonohevosjalostusta, jalostettiin erittäin tiukoin kriteerein. Suurempi paino laitettiin voimaan ja vahvuuteen kuin ulkonäköön ja liikkeisiin. Oritaistelut olivat niin tavallisia tapahtumia, ettei niitä edes manittu Snörren Kuningassaduissa.

Vuonohevoset viikinkiaikaan ja ristiretkillä

Snorren Kuningassaduissa voimme lukea Pyhän Olavin matkoista Jaroslaw:iin Gardavaltiossa ja Harald Hårfager:n ryöstöretkistä itään. Näissä kerrotaan ratsastusretkistä Venäjän ja Unkarin tasangoilla. Kun suljemme silmämme, näemme edessämme taistelijat pukeutuneena haarniskoihinsa pienten kovien pystytukkaisten hevosten selässä. Tämä johti hevosten vientiin Norjasta ja hevosten tuontiin muista maista ja maanosista. Viikingit toivat varmasti mukanaan (muiden rotujen) oriita matkoiltaan ja niitä käytettiin Norjassa.

On aivan selvää, että suuri määrä ulkomaisia hevosia oli Norjassa keskiajalla. Mutta niillä ei ollut merkitystä vuonohevoselle. Syy oli sekä yksinkertainen että luonnollinen. Vuonohevonen on erityisen kevytruokainen hevonen. Se syö mitä se saa ja pysyy hengissä. Vestlandet:n (Norjan länsiosassa) maanviljelijöillä ei ollut varaa suuriin hevosiin. Ne söivät liikaa eivätkä pärjänneet Vestlandet:n karuilla pienillä tiloilla.

1300- ja 1500- lukujen taideteoksissa nähdään hevoskuvia, joissa hevosilla on paksut, suuret ja taipuneet kaulat ja suuret vatsat. Maalatut hevoskuvat esittävät tavallisesti hevosia, jotka ovat vaaleita ja niillä on musta pystyharja ja musta häntä tai sitten ne ovat punaisia ja niillä on vaaleaa karvaa ja merkkejä päässä ja jaloissa. Ne muistuttavat vuonohevosta ja hevosen alkuperäistyyppiä, joka löytyy Pyreneitten luolamaalauksista, sekä nykyään elävää villiä aasialaista tasankohevosta, Przewalskinhevosta (mongolian villihevonen).

Historian vaikutus

Poliittinen ja taloudellinen kehitys Norjassa on monella tavalla vaikuttanut vuonohevosen kehitykseen ja jalostukseen. Vuonohevonen ei missään tapauksessa ollut unohdettu hevosrotu aina 1800-luvulle asti.

Musta surma on yksi merkittävistä tapahtumista Norjan historiassa, joka merkitsivät vuonohevoselle paljon. Rutto tuli Norjan Bergeniin laivalla 1349. Rutto tappoi parin kolmen vuoden aikana 2/3 kansasta. Sukuja kuoli ja kylät autioituivat. Kerrotaan, että nähtiin hevosia, joilla oli ruumiita kiinnitettynä satulaan. Joissain kylissä kerrotaan tarinoita, joissa hevoset vetivät ruumiita hautausmaalle ilman, että kukaan ohjasi ja vetivät takaisin kotiin hakemaan uutta kuormaa. Viisaat hevoset osasivat tien maatilalta kirkkoon, jonka ne olivat kulkeneet niin usein yhdessä talon väen kanssa. Lojaaleina ja uskollisina ne tekivät työtään. Epätoivoiset kotieläinlaumat kiertelivät ympäriinsä. Eläimet olivat laihoja, mutta karastuivat ulkoelämässä metsissä ja vuorilla.

Musta surma puhdisti vuonohevosen jalostuksen

On helppo ymmärtää, että vain elinvoimaisimmat, vahvimmat ja helpoimmin ruokittavat selvisivät talvehtimisesta Vestlandet:ssa mustan surman vuosien jälkeen. Ja vähiten vaativat ja voimakkaimmat olivat vuonohevoset. Hevoset, joilla oli ulkomaalaista verta, tarvitsivat paljon ruokaa, eivät selvinneet ulkona vuoden ympäri kovassa ilmastossa. Hippologi Anders Fridrichsen sanoo: ”Luonto huolehti ensikädessä siitä, että ne yksilöt, jotka pystyivät elämään ja lisääntymään eri olosuhteissa pitivät vuonohevoskannan elossa. Alkuperäisyys tuli jälleen esiin. Ne pitivät vaalean värin (villiväri). Olosuhteet valitsivat ne, jotka voitiin pitää jokapäiväisessä elämässä.

Gunilla Awellan (käännös Veijo Tilli)

Katso you tube -video kantohevosesta (Klövköring) vuodelta 1968. Yksi tärkeimmistä vuonohevosen tehtävistä satojen vuosien ajan oli toimia kantohevosena (kløvhest), kuljettaa lastia selässään. Sitä varten hevosilla oli tietynlainen kantosatula. Norjan Vestlandetissa tiettömien taipaleiden takana vuono- ja tunturialueilla olivat ihmisten tunturimökit ja siellä eläinten kesälaitumet  pitkälle 1900-luvulle asti. Tuotteet (mm. vuohenmaito) ja tavarat kuljetettiin vuorilta kantohevosilla. Kun teiden rakennus alkoi, ei silloinkaan vielä ollut pitkään aikaan kunnon teitä. Norjan armeija käytti kantohevosia 1970-80-luvulle asti.